torstai 24. tammikuuta 2013

Heidi koutsin oppeja

16.1.2013 saimme iloksemme treeneihin oppejaan jakamaan taas vakkarikoutsimme Heidin. Jokainen saa aina miettiä Heidin treeneihin oman ohjelman, ja tällä kertaa moni oli treeneissään palannut "perusasioiden" pariin, niin myös minä.

Whimsyn kanssa meillä oli treenin alla seuraaminen, jäävät liikkeet ja luoksetulon stopit. Aloitimme treenaamisen liikkeestä maahanmenolla ja seisomisella.  Maahanmenot Whimsy suoritti melko hyvällä nopeudella. Seisomista täytyy harjoitella erikseen niin, että Whimsy tietää, että seisomiseen ei kuulu hiipimistä eikä minkäänlaista jalkojen liikuttelua missään tilanteessa. Liikkeen aluissa liikkeellelähtöjen ennakointiin täytyy myös puuttua, innokkaan koiran peppu meinaa irrota maasta hieman ennen aikojaan.

Luoksetulon stoppi on meille melko uusi "kokonainen" liike, olemme harjoitelleet sitä lähinnä kiertämisen kautta tapahtuvana pysähtymisenä, minkä Whimsy hallitsee hyvin. Kovasta vauhdista pysähtymistä täytyy edelleen harjoitella kovasti (sillä luoksetulossa vauhti on melkoinen...). Sitä voimme jatkossa harjoitella niin, että lähden juoksemaan koirasta poispäin siinä vaiheessa kun Whimsy on kiertänyt tolpan, jolloin seiso-käsky tulee huomattavasti nopeampaan vauhtiin.Alkuun lentävä lelupalkka aina apuna, jotta asia iskostuu koiraneidin mieleen.

Seuraaminen, tuo hallitreeniemme haaste. Whimsyn on ollut selvästi vaikea keskittyä seuraamiseen oikealla paikalla (pitää kyllä loistavaa kontaktia, mutta edistää huimasti) varsinkin, kun vieressä treenaa "ei niin hiljaisia"-agilitykoiria. Loistavaa häiriötreeniä siis ;-)  Ratkaisua liian edessä seuraamiseen haettiin minun liikkumiseni kautta. En saa nopeuttaa kävelyvauhtiani, kun Whimsy edistää, vaan päin vastoin hidastaa vauhtia, ja myös kertoa Whimsylle kun paikka on oikea tai väärä. Ja tokihan ohjaaja saisi kävellä/juosta rennosti ja luontevasti, koiraan luottaen.

Paljon kotiläksyä saatu, ja mikäs sen hauskempaa, kun treenikaverina on hirmuisen innokas duunarikoira W !

Tokoterveisin Raila ja bc Whimsy

lauantai 12. tammikuuta 2013

Edistymisen analysointia.

Joulun aikaan on me Kion kanssa laiskoteltu vähän ajateltua enemmän. Tauon aikana on kuitenkin ollut hyvä pohtia edistymistä ja suunnitelmia joilla saavutetaan haluttua tulosta tokoilussa.

Talven kuntotreenejä.


Kuvattiin Kion tehistreenit ennen joulua olevalla hallivuorolla. Kuten videosta hyvin näkyy on pientä hätiköintiä ja epätarkkuutta suorituksessa. Tehtiin treenissä putkeen seuruuta, liikkeestä istuminen, metallinouto, luoksetulo ja ruutu. Palkkasin koiraa vasta koko suorituksen jälkeen. Tarkoitus oli katsastaa näiden liikkeiden tilaa yhteen tehtynä. Viretila on Kiolla tosi korkealla, ja ollaan päädytty siihen että liikkeet tulee saada toimimaan myös teknisesti oikein tässä viretilassa. Ennakointia on vielä työstettävä kapuloiden suhteen. Kriteereistä tähän sen verran, että Kio saa katsoa kun kapula heitetään, mutta se ei saa liikuttaa etutassuja, kuten videolla näkyy niin työtä on vielä. Lisäksi noudossa ennakoi liikkurin käskystä siirtymän sivulle ja kapulan luovutuksessa metallin ollessa kyseessä vähän ällöilee luovutusta.
Seuruussa on välillä vinoja perusasentoja ja seuruupaikka yhä asteen vähän turhan edessä, tähän jatketaan treenillä paljon vasemmalle käännöksiä ja vasemmalle käännös pysähdys treeniä.
Luoksarissa seisominen valuu aika paljon ja tosiaan kenttä on pienempi joten kisamatkan merkkejä ei oiekin siihen saanut niin pysäytin mutu-tuntumalla. Ruudussa kaarsi vähän mutta hyvin korjaa itse.
Kaiken kaikkiaan aika hyvä treeni, keskittyminen on parempaan päin, vielä tosin tarvitaan paljon treeniä jotta kokonaisuus pysyy halutulla tasolla.
Tunnari ja kaukot on meillä eniten kesken ja haluan niiden sujuvan hyvin yksittäisinä liikkeinä ennen kuin yritän ketjuttaa muiden liikkeiden sekaan. Suurin haaste meillä varmasti on viretilan hallinta eri liikkeissä. Nyt ainakin näyttää että liikkeiden väliset siirtymät ja aloitukset on saatu jo huomattavasti parempaan suuntaan. Häiriöiden kestoon pitää tehdä myös jatkossa lisää treeniä, kunhan ensin saadaan liikkeet kuntoon jotta voi tehdä enemmän myös näitä kisamaisempia treenejä.


maanantai 7. tammikuuta 2013

uusi vuosi alkuun treenaillen

Vuoden ensimmäisten tehistreenien teemaksi olimme alunperin sopineet kisamaisen treenin, itse kukin ryhmäläisistä päätyi kuitenkin soveltamaan jonkun verran. Hupsin kanssa olimme kisamaisia lähinnä liikkurin käskytyksen osalta, muutoin palkkasin kaiken.  Paikalla treeneissä oli tällä kertaa vain neljä koirakkoa ja aikaa riittikin rutkasti, ehdimme tehdä vielä paikallaolojen lisäksi lyhyet kierrokset ja lopussa harjoitella kaikki koirakot yhtä aikaa, hyödyntäen muut koirakot häiriönä.

Uskomatonta että jo puolikas tehiksen hallikausi on takana päin, vuodenvaihde on perinteisesti hyvä ajankohta suunnitella tulevan vuoden tavoitteita, ja toki palata siihen menneeseen vuoteen. Omalta osaltamme vuosi on ollut ennen kaikkea opettavainen, olen oppinut luopumaan aikatauluihin sidotuista tavoitteista ja keskittymään olennaisempiin asioihin sekä sen koiran "jonka kanssa haluan kisata sitten joskus isona" rakentamiseen pala palalta. Tulevalla kaudella monen tehisläisen tavoitteena ovat tietenkin SM-kisat, meillä Hupsin kanssa ne jäävät todennäköisesti vielä väliin, paitsi jos mahdumme seuran joukkueeseen, tavoitteena olisi kuitenkin osallistua kuninkuusluokassa jo piirimestaruuksiin ja ehkäpä myös seuramestaruuksin kun seurassamme sellaiset tänä vuonna järjestetään :) Kiire ei kuitenkaan ole, jos emme ole valmiita, niin sitten emme :)

Muutoin aiomme jatkaa asenteen rakenteen parissa ja nauttia matkasta, tammikuussa meillä on sopivasti talvikuukausille teemana temput, olen jotenkin keskittynyt todella paljon varsinaisiin tokoliikkeiisiin, jotka toki ovat myös temppuja itsessään, mutta sellainen rennompi temppujen treenaaminen Hupsin kanssa on jäänyt harmillisen vähälle. Aiomme nyt ottaa hurjan kirin siinä asiassa, ja alkuvuosi kasvatetaan oma-aloitteisuutta ja itsevarmuutta temputtelemalla :)

Kulunut syksy tehistreeneineen on ollut meille todella hyödyllinen, olemma pystyneet useimpina kertoina suunnittelemaan treenit hyvin ja ajankäyttö on ollut tehokasta, toki parantaahan voi aina. Vaihteleva treenien vetovastuu ryhmän sisällä on tuonut uusia näkökulmia, ja antanut myös mahdollisuuden kullekin vuorollaan keskittyä oman koiransa suoritukseen silloin kun ei ole vetovastuussa. Lisäksi Heidin valmennukset ovat tuoneet kauteen mukavaa jatkuvuutta.


Muutama raportoitava ykköstulos taas

Sanna & Hups extemporekokeilivat AVO1-tuloksen Porvoossa 177,5p
A-tehiksestä Tiina & Villi saivat toisen EVL1-tuloksensa 266p Pieksämäellä 6.1. Onnea Tiinalle ja Villille!

Treenirikasta ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille!


-Sanna & Hups-