torstai 7. helmikuuta 2013

Ylitäydellinen koira!

 Keskiviikon tehistreeneissä pohdittiin Mirjamin ja Mian kanssa treenaamisen lomassa miten täydellinen koira saataisiinkaan, jos otettaisiin meidän koirista ne parhaat palat. Villi toisi pakettiin rauhallisuutta ja tasaisuutta, Mian Kio nopeutta, iloisuutta ja tekemisen riemua ja Mirjamin Kengu puolestaan viimeistelisi paketin räjähtävällä voimalla ja palavalla halulla työskennellä. Voi että, siitä tulisi ihan ylitäydellinen koira!

Sen lisäksi, että jalostettiin ylitäydellisiä koiria, niin kyllä me treenattiinkin oikein ajan kanssa. Kolmelle koiralle treeniaikaa jäi ruhtinaallisesti ja ehdittiin kaikki varmasti tekemään riittävästi.
Villin kanssa tarkoitus oli panostaa hauskuuteen ja asenteeseen, meidän lauman elämä kun on ollut yhtä alamäkeä tämä alkuvuosi. Villin laumasta on poistunut viimeisten viikkojen aikana kaikki kolme vanhuskoiraa eli jos on emäntä hieman sekaisin ja surun murtama, niin varmasti se vaikuttaa koiraankin. Toistaiseksi siis meidän treeniohjelmassa on lähinnä hauskuuttelua ja  pieniä osia liikkeistä, ei mitään liian tiukkapipoista.

Tehtiinkin siis Mirjamin ja Mian avustamana lähinnä kontaktia, perusasentoa, ohjattua ja jääviä. Onnistumisprosentti oli aika kiva ja Villin asennekin melko kohdallaan. Kyllähän Villin fiilis edelleen latistuu heti virheen sattuessa, mutta ainakin treenitilanteissa saadaan tilanne melko pian nollattua.

Tällä tehistreenikaudella meidän tavoitteena oli päästä kisaamaan EVL:ssä ja mahdollisesti päästä kisaamaan arvokisoissa. EVL on korkattu ja sieltä TK4 saavutettu. SM-kisoihin meillä siis on kisaoikeus ja todennäköisesti se yritetään käyttääkin. Tehiskaudelle asetetut tavoitteet ovat siis toistaiseksi täyttyneet. Välillä pitää oikein muistuttaa itseään siitä, että jos ei muuten aina hommat mene ihan putkeen niin onhan mulla kuitenkin ilman mitään yhdistelyjäkin ihan ylitäydellinen koira. Omalaatuinen ja haastava, mutta ylitäydellinen <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti