perjantai 30. marraskuuta 2012

Heidin treenit 28.11.

Tällä viikolla olimme treenaamassa Heidin valvovan silmän alla. Porukka saikin jälleen kerran hyviä vinkkejä, miten edetä kohti hienoja suorituksia. :) Tässäpä jotain vinkkejä:

* Luoksetulon pysähdyksissä paljon läpijuoksuja varsinkin jos on vahvasti ennakoiva koira. Esim. 5 läpijuoksua ja 1 pysäytys. Palkkaamisessa voi miettiä, että voi palkata maahanmenostopin, seisomisen ja sivulle tulemisen/eteen tulemisen eri tavalla. Esim. jossain voi olla takapalkka, jossain koira saa namin, jossain koira vapautetaan edessä olevalle lelulle ym. Tietenkin niitä täytyy sitten käyttää joka kerta päättämällään tavalla. Tätä tapaa palkata voi myös käyttää jäävissä liikkeissä. Jos halutaan koiran liukuvan maahanmenostopissa, niin koira kannattaa palkata edessä olevalla lelulla. Ylempien luokkien luoksetulo on haastava liike treenata, koska se on yhtä ylä- ja alamäkeä. Oikean tasapainon löytäminen treenaamisessa on varmaan lähes mahdoton tehtävä (kirjoittajan mielipide).

*Liikkeestä istumisessa yksi mahdollinen hitautta aiheuttava tekijä on koiran väärä tekniikka. Koiran pitäisi vetää takapää alle, ei peruuttaa etutassuilla istumaan. Eli tekniikka on oltava eri kuin kaukokäskyissä. Tätä voi treenata näin: nami kädessä, käsi eteen ja ylöspäin, jotta koira vetää peppunsa eteenpäin istumaan. Sanonpa vaan, että haastavaa muuttaa tekniikkaa, jos koira on jo vahvasti oppinut tekemään väärin.


*Zetassa treenattiin ohjaajan liikkumista. Ohjaajan tulee jättää n. 0,5 m väliä törppöön. Koiran kanssa aloittaessa treenaamaan liikettä se kannattaa pilkkoa. Treenaa erikseen jättöjä, koiran ohituksia ja koiran mukaan ottamista liikkeessä. Palkkaamisessa voi miettiä samaa systeemiä kuin luoksetulon pysähdyksissä.

*Ruutua treenatessa koiran kutsumista sivulle seuraamaan voi treenata kierron kanssa. 

*Kokeessa vallattoman koiran kanssa kannattaa treenata paljon kisamaisia treenejä, joissa ohjaaja on jämäkkä ja puuttuu koiran vallattomaan käytökseen. Kannattaa myös vähentää palkkaamista. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti