perjantai 9. marraskuuta 2012

Törmäilyn myötä suunnitelmat uusiksi

Muutamia viikkoja sitten Tehiksen treeneissä Zack törmäsi hyppyesteeseen pahanoloisesti. Hyppääminen on ollut aina vähän huono Zackillä, sillä kun on ajatukset liiaksi kapulan noutamisessa. Useimmin vain varpaat ovat rapsahtaneet, mutta viime eikoina se on alkanut kolhimaan itseään ihan miten sattuu. Kevyet esteet se kaataa helposti, mutta Vuokkosten este on painava, joten nyt se repi itsensä esteen yli ikävän näköisesti, kun este ei antanut yhtään myöden. Syksyllä yhdessä kisassakin törmäsi kapula edellä esteeseen palatessaan mun luokse. Onneksi Zackin pään sisus on kovaa tekoa, joten sitä ei moiset törmäämiset hetkauta suuntaan eikä toiseen, vaan uudelleen hypätään samalla vauhdin hurmalla. Mutta oishan se kiva, jos järkeä olisi saman verran kuin intoa, niin ehkä se olisi jotain oppinut noista kolhuista, mutta ei niin ei...

Kauhistuin tuosta muutamien viikkojen takaisesta törmäämisestä niin kovin, että syksyn ja alkutalven suunnitelmat pistettiin uusiksi ! Zack ei kisaa eikä edes hyppää ennen kuin hyppytekniikka on hiottu kuntoon. Mun pää ei kestä noita törmäyksiä. Nyt on Zackia hoidatettu osteopaatilla ja viikon päästä päästään aloittamaan hyppyharjoitukset.
Nyt sitten jää väliin marraskuun omat kisat väliin sekä loppu- ja alkuvuoden karsinnat. Seuraavia kisoja katselen sitten, kun on otettu tuntumaa hyppäämiseen uudestaan.

Fiilikset on olleet aika heikot treenaamiseen. Toissa viikon Tehis treenit jäi väliin, kun minä loukkasin töissä jalan ikävästi, joten vissiin sanonnassa "sellainen koira kuin emäntä" lienee totuuden hiven :)

Terveisin, Pia ja Zack



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti