Olimme alunperin B-ryhmän kesken suunnitelleet tälle illalle häiriötreenit, mutta koska meitä pääsi paikalle vain neljä, päätimme siirtää häiriötreenit ensi kertaan ja sen sijaan otimme nyt vapaatreenit eli jokainen koirakko treenasi sitä mikä sillä hetkellä tuntui tärkeältä. Aikaa meillä oli ruhtinaallisesti, joten ehdimme tehdä paljon.
Aloitimme treenit paikkamakuulla ja -istumisella. Ronjalle istuminen on ollut ihan super-vaikeaa, koska olen tehnyt juuri sen tyypillisen aloittelijan virheen, että ollaan treenattu melkeinpä 5 vuotta pelkästään paikkamakuuta. Tällä hetkellä pystyn vaihtelevasti tekemään todella lyhyitä paikkaistumistreenejä. Näissä treeneissä aika (n.40sek) oli sopiva ja välipalkkauksella Ronja kykeni istumaan tuon ajan vaikka peilistä näinkin sen olevan melkoisen etunojaisessa asennossa. Hauskaa tässä on se, että kun käytiin ekan kerran avo-kokeessa (ensimmäistä kertaa ohjaaja piilossa kokeessa), niin Ronja nousi ehkä minuutin kohdalla istumaan ja kiltisti ISTUI -siis juu istui sen loput 2 minuuttia. Eli todistettavasti Ronja kyllä kykenee siihen - kun vaan saisin sen ymmärtämään asian :)
Ronjan kanssa olimme viikonloppuna juuri HSKH:n järjestämässä Lentsun (Leena Välimäki) koulutuksessa ja pääasiassa sieltä eväiksi saamiamme asioita sitten harjoiteltiin tällä kertaa. Ihan varmasti joskus olen kuullut aiemminkin sellaisen hienosäätö-seikan, että kun puhutaan seuraamisen kontaktista, se EI suinkaan tarkoita sitä, että ohjaaja pitää tiukan katsekontaktin koiraan vaan päinvastoin. Jostain syystä allekirjoittanut ohjaaja on tässä kohtaa kääntänyt asian nurinperin ja sitä nyt koitetaan korjailla avustajan sekä peilin avulla. Mistä saisikaan sen luottamuksen siihen, ettei se koira siitä viereltä mihinkään häviä, vaikkei sitä tuijotakkaan vähintään silmäkulmasta? (Epävarman ohjaajan lisäys: "mutta kun se oikeasti saattaa kadota siitä.. ") - onhan tuossa puoli totuutta, näin tosiaan saattaa käydä kun Ronjasta on kysymys, mutta olisiko se nyt sitten maailmanloppu ? - eikö elämässä pidä ottaa riskejä?! Varsinkin, kun se toinen puoli totuutta on, että a) koira osaa seurata, b) koiran kontakti paranee kun en itse painosta sitä ja annan sille tilaa tehdä töitä c) se on huomattavasti paremman näköistäkin...
Seuraamisen lisäksi Ronja sai harjoitella sille äärimmäisen vaikeita (lue: ohjaaja ei osaa opettaa) pysähdyksiä. Teimme stoppeja sekä luoksetuloa että ruutuun tai muuhun kohteeseen pysähtymistä ajatellen. Jälkimmäissä harjoitukessa ongelmaksi muodostui hallissa kuuluva kova haukunta, joka ilmeisesti peitti melko hyvin minun "seis" käskyni varsinkin kun koira tässä harjoituksessa juoksee minusta poispäin. Jatkamme tätä harjoitusta seuraavaksi siis hieman hiljaisemmissa tilassa. Luoksetulon stoppia ollaan harjoiteltu jo iäisyys ja itse meinaan säännöllisin väliajoin vaipua epätoivoon sen kanssa. Todellisuudessa jos tuo "iäisyys" pitäisi paikkansa ja oltaisiin tosiaan aloitettu jo silloin alkuaikoina, niin tuskin tällaista ongelmaa meillä olisi nyt. Jälleen lisätään listaan "tee niin ensi kerralla" (joka muuten on hyvin pian, koska pentu kotoa jo löytyy).
Kaikkeen tähän epätoivoon mahtui kuitenkin monia onnistumisia ja hyvää mieltä. Ronjalla oli jälleen ihan hurjan hauskat treenit ja itsekin lähdin treeneistä hyvillä mielin kotiin. Kuinkas muutenkaan kun meillä on ihan superkiva ryhmä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti